Vetelin Erän jahtimaja on ilmoitettu elintarvikehuoneistoksi. Tarkastuskäynnillä 14.11.2018 saimme Oivallisen merkkinnän 🙂
Kirjoittajan arkistot: vetera
Hirvikokouksen päätöksiä
Pertti Koivisto
Juha Mansikka-aho
Hannu Marttila
Hirvikokous 27.9.2018 klo 19.00
Vetelin Erän hirvikokous Jahtimajalla torstaina 27.9.2018 klo 19.00. Kaikki hirvijahtiin osallistuvat paikalle. Tervetuloa!
Suomenpystykorvien pm-haukut Vetelissä 22.-23.9.
Vetelin Erä isännöi tänä syksynä 2-päiväiset suomenpystykorvien piirinmestaruushaukut. Koe on samalla valintakoe Pohjan lohkon lohkovalintaan, josta edelleen kolme parasta koiraa etenee valtakunnalliseen Haukkuotteluun, joka pidetään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Iso-Syötteellä.
Koemaastot rauhoitetaan metsästykseltä molempina kilpailupäivinä aamusta klo 13:een saakka. Tarkempi tiedote koemaastoista on Perhonjokilaakso-lehdessä 20.9.
Kilpailukeskuksena toimii seuran Jahtimaja, ja tapahtuman ylituomariksi tulee Keijo Hannus Ylivieskasta.
Koetoimikunta ottaa mielellään vastaan tietoja hyvistä kanalintualueista ja ennen kaikkea tietoja mahdollisista susien esiintymisestä seuran alueella ja myös lähialueilla. Tiedot maastoista/susista ja ilmoittautumiset kisoihin voi soitella tai lähettää sähköpostina Raimo Haapalehdolle 040-7721623; raimo.haapalehto@veteli.fi
Osanottomaksu on 45 eur/pv ja osallistumisen voi maksaa ennakkoon Vetelin Erän tilille FI5655120050036219. Ilmoittautuminen päättyy 17.9.2018
Saaliskiintiöt 2018-2019
Vetelin Erä Ry:n kesäkokous tiistaina 31.7 klo 19.00
Sääntömääräinen kesäkokous järjestetään tiistaina 31.7.2018 klo 19.00 Jahtimajalla.
Aiheina mm saaliskiintiöt ja tilannekatsaus sekä seuran taloudesta sekä ampumarataprojektista.
Tervetuloa!
Koirien kiinnipidosta Riistakeskuksen tiedote
Luonnossa eletään nyt herkkää aikaa, siksi koirat on pidettävä kytkettyinä ja koulutettava riistaa häiritsemättä.
Eläimillä on parhaillaan lisääntymisaika. Nisäkkäillä on pienet poikaset huolettavanaan. Metsäkanalintujen poikueet jättävät pesänsä jo viimeistään juhannuksen tietämillä ja seuraavat sen jälkeen emoaan. Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.
Irrallaan luonnossa juoksenteleva koira tai kissa voi aiheuttaa luonnossa suurta tuhoa. Hetkessä voi tuhoutua linnun pesä tai poikue. Nisäkkäiden poikaset ovat myös suuressa vaarassa. Koirien ehdoton kiinnipitoaika on alkanut maaliskuun alussa ja jatkuu aina elokuun 20. päivään saakka. Myös tämän aikajakson ulkopuolella koiran irtipitoon on oltava lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta.
Lain säädökset koskevat kaikenrotuisia koiria. Poikkeuksena kieltoon ovat viranomaistehtävät, viittä kuukautta nuorempi koira tai kun esimerkiksi noutavaa koiraa käytetään sepelkyyhkyn metsästyksessä. Koira saa myös oleskella alueen haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa tai koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella.
Myös vesillä lomailevan tulee pitää koira tai kissa kiinni rantauduttaessa. Vesilintujen suosimille luodoille tai saariin rantautumista on syytä välttää, sillä irrallaan liikkuva lemmikki voi aiheuttaa ikävää tuhoa luonnon ”lastenkammarissa”.
Metsästyslaki antaa mahdollisuuden kouluttaa lintukoiraa riistaa häiritsemättä. Tämän kouluttamisen on kuitenkin tapahduttava riistattomalla alueella, esimerkiksi kentällä tai avoimella pellolla. Käytännössä tämä riistaa häiritsemätön kouluttaminen tarkoittaa esimerkiksi tottelevaisuus- tai noutokoulutusta. Maastossa liikuttaessa koira on pidettävä kytkettynä tai ohjaajansa välittömästi kytkettävissä.
Lain mukaan koiran on oltava kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä. Ulkoilutettaessa kytkemätöntä koiraa sen on oltava lähietäisyydellä täydellisesti ohjaajansa hallinnassa. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koira ei saa olla koskaan irti toisen maalla.
Lisätiedot: viestintäpäällikkö Klaus Ekman Suomen riistakeskus p. 029 431 2103
Ampumarata käyttökiellossa
Vetelin Erä ry & Vetelin Riistanhoitoyhdistys
Metsästäjätutkinnon vastaanottajien koulutus 2.5 klo 18 alkaen
Vetelin Erän Jahtimajalla järjestetään 2.5.2018 klo 18.00 alkaen metsästäjätutkinnon vastaanottajien koulutustilaisuus. Ilmoittautuminen paikanpäällä. Tervetuloa!